torstai 22. joulukuuta 2016

Työelämään tutustumista Erä-Sudella

Hei kaikki!

Olen Noora ja käyn peruskoulun viimeistä luokkaa. Olin Erä-Sudella työharjoittelussa kuusi päivää. Farmi oli oikein hyvä valinta TET-paikaksi, koska pidän eläimistä sekä aktiivisesta työstä. Viikon aikana pääsin tutustumaan huskyfarmin arkeen ja matkailualan työtehtäviin.

Jokaisena päivänä olen oppinut paljon uutta. Yksi hauskimmista asioista oli vuohen lypsäminen! Myös valjakkoa pääsin ajamaan. Suosittelen kaikkia kokeilemaan se oli mukava kokemus. Sain myös mm. Opetella koirien valjastamista, ruoan valmistamista koirille sekä koirien ruokkimista. Farmin eläinkaarti on laaja ja oli kiva päästä huolehtimaan muidenkin eläinten (esim. possujen, kanojen, laamojen ja porojen) ruokinnasta. Työntekijät farmilla olivat iloisia ja huumorintajuisia. Heistä huomasi, että he ovat ammattilaisia. Jos en osannut tehdä jotain, minua aina ohjeistettiin. Välillä tapahtui hurjasti asioita samaan aikaan ja olin itse vähän ”pihalla”, mutta onneksi työntekijät opastivat ja auttoivat J

Huomasin jaksoni aikana, että työssä tarvitaan paljon kielitaitoa, hyviä asiakaspalvelutaitoja sekä kestävyyttä. Farmilla tekeminen ei lopu kesken, ja se on mielestäni hyvä asia. Pääsin tekemään monipuolisesti kaikenlaista ja aika ei käynyt pitkäksi missään vaiheessa.

Viikko hurahti nopeasti ja olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Oli kiva nähdä, että eläimistä välitetään ja niitä hoidetaan hyvin. Tilat olivat todella hienot ja sopivat eläimille. Olen todella tyytyväinen TET-jaksoon, sain paljon uusia ajatuksia ja opittavaa. Minulla oli mukavaa ja voisin kuvitella työskenteleväni joko Erä-Sudella tai samankaltaisessa yrityksessä. Kiitos Erä-Susi!

tiistai 15. marraskuuta 2016

Marcelin filmi

Viime kevät talvella meillä oli farmilla vapaaehtoistöissä Marcel, sveitsiläinen biologian opettaja. Hän kokosi tämän hienon opetus videon Victorian kanssa rekikoirien elämästä. Ollaan Vapun seutuvilla, joten lumet ovat jo melko vähissä. Sveitsin saksan lisäksi videoon voi laittaa englannin kielisen tekstityksen.


                           






keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Perheenlisäystä

Ihana pikkuinen laama vauva syntyi 1.11. Erä-Sudella. Tiesimme kyllä että PRINSESSA laama voisi olla jo tiineenä, kun muutti meille keväällä 2016. Ja niinhän se olikin. Laamoja ei kovin montaa ole näillä seuduilla ja arvelimme että tämä saattaa olla jopa ensimmäinen Kuusamossa syntynyt laama pienokainen.


Yläkuvassa pieni on Suden sylissä vasta muutaman tunnin ikäinen. Susi kantaa tässä sen pihaton oljille suojaan. Tosin se ei siellä kovin kauaa viihtynyt. Poika oli heti jaloillaan ja vaikka kävely oli vähän huteraa ja horjuvaa, niin ällistyttän reipas se oli jo pienestä pitäen. Maito maistui hyvin.

Video: A. Pikkarainen / Koillissanomat


Paikallislehtemme Koillissanomat tuli tekemään juttua uudesta tulokkaasta ja julisti sivuillaan nimikilpailun. Katsotaanpa millaisia ehdotuksia tulee ja löydämmekö sitä kautta sopivan nimen ja pääsemme palkitsemaan ehdottajan.





tiistai 8. marraskuuta 2016

Talven tiimi kasassa!

Meidän 30 huskytiimiä ovat olleet jo pitkään kasassa ja koirien treenauksessa on menossa jo kuudes viikko. Mutta nyt on selvillä myös ihmistiimi, mihin kuuluu koiravaljakko-oppaat, huoltomiehet ja "kotatontut". Katso seuraavasta linkistä uusi kokoonpano:


Työpaikka ilmoitukseemme rekikoiraoppaasta tuli mukavasti hakemuksia. Mielestämme saimme sen mitä haimme; valmiin itsenäisen oppaan suoraan urille ryhmää vetämään -tai oikeastaan 3 opasta :) Vähän uutta, vähän vanhaa ja vähän "oranssia"... Valinnassa painotimme eräoppaan koulutusta; taitojen ja asenteen takia. "Eräoppaat ovat erimaata" Halusimme, että kokemusta löytyy työn täyteisestä ja joskus hektisistäkin työtilanteista, joista rauhallisuus on kaukana. 


KAUDEN 2015-2016 JOULUN AJAN TIIMI
Vakituiset ympärivuotisesti palkatut työntekijämme jatkavat IVAN-PIRKKO-ARVO-MIIA-KARI.  Vanhat tutut kausioppaat saapuvat myös eli LILI ja SAKKE. On tärkeää, että perustiimi säilyy samana. Se on koirille hyväksi, että tutut henkilöt hoitavat niitä eikä koko henkilökunta vaihdu vuosittain. Talvi saa siis tulla ja enää ei puutu kuin ne puolen metrin kinokset LUNTA!


perjantai 30. syyskuuta 2016

Ensimmäinen Talvi (1998-1999)

Näin sitä havahtuu aina uuden talvi kauden lähestyessä, että voisihan sitä blogiakin kirjoittaa. Tämä koko sähköinen maailma on aivan toista, kun silloin talvella 1998 kun aloitimme toimintamme. Meillä ei ollut tietokonetta, ei nettiä, taisi olla vain yksi Nokialainen kännykkä, ei printteriä ja varmaankin oli vielä vähän aika jopa lankapuhelin ja tietysti faxi. Silloin tehtiin jo huimia venäläiskausia vähäisellä koiramäärällä Liikasenvaarassa. Muistan vieläkin sen äänen, kun Nordicin Tanja aamu kolmelta lähetti faxilla tulevan aamun kävijämäärän. Uteliaisuus voitti aina ja oli pakko oli nousta ylös ja tepastella pirttiin katsomaan, että minkälainen ryhmä sieltä on tulossa 😀


Tarhoja Liikasessa 2004

Ystävämme Jarmo sitten rustaili ekat nettisivut, kun sai Suden ymmärtämään, että sellaiset pitää olla. www.koillismaa.fi/susi oli osoite.  Muistan senkin, kun Pitkä-Petellä oli tietsikka kotonaan ja siellä kävin jotain kuvia skannaamassa Greenlinen koneella. Tulihan se konekin meille sitten ja sähköposti myös! Susi oli kyllä sitä mieltä, että kirjeenkin voisi lähettää, jos on jotain asiaa... Muistan kuinka käsittämätöntä oli, kun ekan pikku digipokkarin kuvat näki heti koneelta! Medion -merkkinen pikkulaatikko toimi hyvin ja tuotti yllättävän hyviä kuvia. Ei tarvinnut odotella paperikuvia useaa päivää.


Siihen aikaan ei ollut vielä Suomessa käytössä facebookia, ei instaa eikä twitteriä. Nettisivuilla oli vieraskirja ja olipa mukavaa, kun joku sinne kirjoitti ja kiitteli safarista, sitäkin tapahtui joskus. Yleensä sinne kirjoitti vaan sukulaiset tai pikku tytöt ihasteli iiihania koiria. Jonkinlaista päiväkirja blogia kyllä silloin jo kirjoittelin, taisi olla nimellä UUTISET.

Miia 14v ja serkkuni poika Miihkali 2004
Nykyään on helppo tavoittaa asiakkaat, mahdolliset tulevat safarivieraat tai muuten vaan asiasta kiinnostuneet henkilöt sosiaalisella medialla. Kuvia lentelee sinne tänne ja tiedotus pelaa hyvin - JOS käytät näitä kanavia. Välillä kyllä tahtoo unohtua, että kaikki eivät niitä käytä ja perus nettisivut jää päivittämättä, korkeintaan tulee hinnat päivitettyä. Kuvien kanssa pelaaminen on niin helppoa ja tekstin tuottaminen kovin työlästä. 

Paljon on siis tällä saralla tapahtunut 18 vuodessa. Näin alkaa kohta 19. talvi kautemme ja toivomme että myös safari toimintamme on mennyt samanlaisen loikan eteenpäin. Koirathan ovat aina olleet ajan tasalla ja ne eivät sähköisiä välineitä tarvitse!  -Mirja-
   


LIINU-kisu ja ESSI-vuohi 2003



sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kotieläinpiha 2016

Koulujen alettua hyörinä kotieläinpihalla hieman hiljenee. Tosin kyllä meillä käy myös paljon ihan aikuisia eläinten ystäviä ja rekikoirista kiinnostuneita ympäri vuoden. Tämä kausi löi kaikki ennätykset ja varmaankin pääsemme yli 3000:teen vierailijaan tänä kesänä. Paljon enemmänkin kyllä mahtuisi vierailemaan, mutta lomalaisia on välillä vaikea tavoittaa. Ilta aukioloa emme ainakaan vielä pysty järjestämään, mutta heti kun kävijämäärä nousee, niin voimme pitää tilaa myös illalla avoinna.



On hauska huomata kuinka ihan kaikilla eläimillä on faninsa! Usein mainitaan kalkkunat, laamat, kanit ja yli-innokkaat lampaat. Lampaat ja Usva vuohi ovat olleet tämän kesän vapaana etupihalla ja ne ovatkin aina vastassa tulijaa. Herkkukorin lunastaneet ovat olleet välillä hätää kärsimässä, sillä äiti lampaiden mielestä koko sisältö kuluu heille ja tehostavat tätä kiipeämällä... Ensi kesäksi pitää tuumata jatketaanko herkkukorin myyntiä vai tehdäänkö jokin aidattu alue pihalle, minne lampaat ei pääse ja vierailija saa syödä jätskinsä rauhassa :) On kuitenkin tosi mukava, että lampaat on vapaana ja niitä pääsee rapsuttamaan ja nurmikon leikkauskin on automaattista.


Keväälläkin SANTTU-laama sai tyttökaverin❤️ Hänelle ennestään tuttu neitonen saapui Pikku-Kilistä Lieksasta. Kohtaaminen oli aivan valloittava. PRINSESSA sai ihailevan vastaanoton ja nyt syksyä kohden merkit ovat sellaiset, että saamme mahdollisesti vuoden päästä loppu kesästä pikku laaman, jos kaikki onnistuu nappiin! Laamojen villojen kerintä olikin sitten oma lukunsa.... Eihän näillä 2 vuotiailla ollut mitään käsitystä mitä ollaan tekemässä ja minkä tähden. Reipas eläintenkouluttaja Lili tuli apuun. Hän toimii meillä myös talvisin koiravaljakko oppaana. Varauduimme isommalla joukolla, koska kyseessä on melko iso eläin ja halusimme, että kerintä sujuu turvallisesti, käytetäänhän siinä terävää sähköistä leikkuukonetta. Hienosti se kuitenkin sujui! 


Koirillamme joita on noin 200 kesä sujui leppoisasti ja pentuja oli nyt paljon. Pennuista 16 kpl pääsee aloittamaan rekikoira uransa heti lokakuun alussa muiden koirien kanssa. Nuorimmat pennut - MARJApentue on niin nuori, että aloittavat sitten vasta lumilla, varmaankin uuden vuoden sesongin jälkeen. Huskyn pennuthan ovat aina ihania, mutta nämä "marjat" ovat aivan erityisiä; MUSTIKKA, PUOLUKKA, KAARNIKKA, HILLA, TYRNI, VADELMA ja MANSIKKA. TULVA-äitee on tehnyt hyvän kasvatustyön😀 -Mirja-



tiistai 10. toukokuuta 2016

Video viime talvelta

Tässä Lilin GoPro video viime talvelta! Safarin valmistelu, valjastusta ja 
pikku lasten ajelu   -Mirja-