Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. marraskuuta 2016

Marcelin filmi

Viime kevät talvella meillä oli farmilla vapaaehtoistöissä Marcel, sveitsiläinen biologian opettaja. Hän kokosi tämän hienon opetus videon Victorian kanssa rekikoirien elämästä. Ollaan Vapun seutuvilla, joten lumet ovat jo melko vähissä. Sveitsin saksan lisäksi videoon voi laittaa englannin kielisen tekstityksen.


                           






keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Perheenlisäystä

Ihana pikkuinen laama vauva syntyi 1.11. Erä-Sudella. Tiesimme kyllä että PRINSESSA laama voisi olla jo tiineenä, kun muutti meille keväällä 2016. Ja niinhän se olikin. Laamoja ei kovin montaa ole näillä seuduilla ja arvelimme että tämä saattaa olla jopa ensimmäinen Kuusamossa syntynyt laama pienokainen.


Yläkuvassa pieni on Suden sylissä vasta muutaman tunnin ikäinen. Susi kantaa tässä sen pihaton oljille suojaan. Tosin se ei siellä kovin kauaa viihtynyt. Poika oli heti jaloillaan ja vaikka kävely oli vähän huteraa ja horjuvaa, niin ällistyttän reipas se oli jo pienestä pitäen. Maito maistui hyvin.

Video: A. Pikkarainen / Koillissanomat


Paikallislehtemme Koillissanomat tuli tekemään juttua uudesta tulokkaasta ja julisti sivuillaan nimikilpailun. Katsotaanpa millaisia ehdotuksia tulee ja löydämmekö sitä kautta sopivan nimen ja pääsemme palkitsemaan ehdottajan.





tiistai 8. marraskuuta 2016

Talven tiimi kasassa!

Meidän 30 huskytiimiä ovat olleet jo pitkään kasassa ja koirien treenauksessa on menossa jo kuudes viikko. Mutta nyt on selvillä myös ihmistiimi, mihin kuuluu koiravaljakko-oppaat, huoltomiehet ja "kotatontut". Katso seuraavasta linkistä uusi kokoonpano:


Työpaikka ilmoitukseemme rekikoiraoppaasta tuli mukavasti hakemuksia. Mielestämme saimme sen mitä haimme; valmiin itsenäisen oppaan suoraan urille ryhmää vetämään -tai oikeastaan 3 opasta :) Vähän uutta, vähän vanhaa ja vähän "oranssia"... Valinnassa painotimme eräoppaan koulutusta; taitojen ja asenteen takia. "Eräoppaat ovat erimaata" Halusimme, että kokemusta löytyy työn täyteisestä ja joskus hektisistäkin työtilanteista, joista rauhallisuus on kaukana. 


KAUDEN 2015-2016 JOULUN AJAN TIIMI
Vakituiset ympärivuotisesti palkatut työntekijämme jatkavat IVAN-PIRKKO-ARVO-MIIA-KARI.  Vanhat tutut kausioppaat saapuvat myös eli LILI ja SAKKE. On tärkeää, että perustiimi säilyy samana. Se on koirille hyväksi, että tutut henkilöt hoitavat niitä eikä koko henkilökunta vaihdu vuosittain. Talvi saa siis tulla ja enää ei puutu kuin ne puolen metrin kinokset LUNTA!


perjantai 30. syyskuuta 2016

Ensimmäinen Talvi (1998-1999)

Näin sitä havahtuu aina uuden talvi kauden lähestyessä, että voisihan sitä blogiakin kirjoittaa. Tämä koko sähköinen maailma on aivan toista, kun silloin talvella 1998 kun aloitimme toimintamme. Meillä ei ollut tietokonetta, ei nettiä, taisi olla vain yksi Nokialainen kännykkä, ei printteriä ja varmaankin oli vielä vähän aika jopa lankapuhelin ja tietysti faxi. Silloin tehtiin jo huimia venäläiskausia vähäisellä koiramäärällä Liikasenvaarassa. Muistan vieläkin sen äänen, kun Nordicin Tanja aamu kolmelta lähetti faxilla tulevan aamun kävijämäärän. Uteliaisuus voitti aina ja oli pakko oli nousta ylös ja tepastella pirttiin katsomaan, että minkälainen ryhmä sieltä on tulossa 😀


Tarhoja Liikasessa 2004

Ystävämme Jarmo sitten rustaili ekat nettisivut, kun sai Suden ymmärtämään, että sellaiset pitää olla. www.koillismaa.fi/susi oli osoite.  Muistan senkin, kun Pitkä-Petellä oli tietsikka kotonaan ja siellä kävin jotain kuvia skannaamassa Greenlinen koneella. Tulihan se konekin meille sitten ja sähköposti myös! Susi oli kyllä sitä mieltä, että kirjeenkin voisi lähettää, jos on jotain asiaa... Muistan kuinka käsittämätöntä oli, kun ekan pikku digipokkarin kuvat näki heti koneelta! Medion -merkkinen pikkulaatikko toimi hyvin ja tuotti yllättävän hyviä kuvia. Ei tarvinnut odotella paperikuvia useaa päivää.


Siihen aikaan ei ollut vielä Suomessa käytössä facebookia, ei instaa eikä twitteriä. Nettisivuilla oli vieraskirja ja olipa mukavaa, kun joku sinne kirjoitti ja kiitteli safarista, sitäkin tapahtui joskus. Yleensä sinne kirjoitti vaan sukulaiset tai pikku tytöt ihasteli iiihania koiria. Jonkinlaista päiväkirja blogia kyllä silloin jo kirjoittelin, taisi olla nimellä UUTISET.

Miia 14v ja serkkuni poika Miihkali 2004
Nykyään on helppo tavoittaa asiakkaat, mahdolliset tulevat safarivieraat tai muuten vaan asiasta kiinnostuneet henkilöt sosiaalisella medialla. Kuvia lentelee sinne tänne ja tiedotus pelaa hyvin - JOS käytät näitä kanavia. Välillä kyllä tahtoo unohtua, että kaikki eivät niitä käytä ja perus nettisivut jää päivittämättä, korkeintaan tulee hinnat päivitettyä. Kuvien kanssa pelaaminen on niin helppoa ja tekstin tuottaminen kovin työlästä. 

Paljon on siis tällä saralla tapahtunut 18 vuodessa. Näin alkaa kohta 19. talvi kautemme ja toivomme että myös safari toimintamme on mennyt samanlaisen loikan eteenpäin. Koirathan ovat aina olleet ajan tasalla ja ne eivät sähköisiä välineitä tarvitse!  -Mirja-
   


LIINU-kisu ja ESSI-vuohi 2003



sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kotieläinpiha 2016

Koulujen alettua hyörinä kotieläinpihalla hieman hiljenee. Tosin kyllä meillä käy myös paljon ihan aikuisia eläinten ystäviä ja rekikoirista kiinnostuneita ympäri vuoden. Tämä kausi löi kaikki ennätykset ja varmaankin pääsemme yli 3000:teen vierailijaan tänä kesänä. Paljon enemmänkin kyllä mahtuisi vierailemaan, mutta lomalaisia on välillä vaikea tavoittaa. Ilta aukioloa emme ainakaan vielä pysty järjestämään, mutta heti kun kävijämäärä nousee, niin voimme pitää tilaa myös illalla avoinna.



On hauska huomata kuinka ihan kaikilla eläimillä on faninsa! Usein mainitaan kalkkunat, laamat, kanit ja yli-innokkaat lampaat. Lampaat ja Usva vuohi ovat olleet tämän kesän vapaana etupihalla ja ne ovatkin aina vastassa tulijaa. Herkkukorin lunastaneet ovat olleet välillä hätää kärsimässä, sillä äiti lampaiden mielestä koko sisältö kuluu heille ja tehostavat tätä kiipeämällä... Ensi kesäksi pitää tuumata jatketaanko herkkukorin myyntiä vai tehdäänkö jokin aidattu alue pihalle, minne lampaat ei pääse ja vierailija saa syödä jätskinsä rauhassa :) On kuitenkin tosi mukava, että lampaat on vapaana ja niitä pääsee rapsuttamaan ja nurmikon leikkauskin on automaattista.


Keväälläkin SANTTU-laama sai tyttökaverin❤️ Hänelle ennestään tuttu neitonen saapui Pikku-Kilistä Lieksasta. Kohtaaminen oli aivan valloittava. PRINSESSA sai ihailevan vastaanoton ja nyt syksyä kohden merkit ovat sellaiset, että saamme mahdollisesti vuoden päästä loppu kesästä pikku laaman, jos kaikki onnistuu nappiin! Laamojen villojen kerintä olikin sitten oma lukunsa.... Eihän näillä 2 vuotiailla ollut mitään käsitystä mitä ollaan tekemässä ja minkä tähden. Reipas eläintenkouluttaja Lili tuli apuun. Hän toimii meillä myös talvisin koiravaljakko oppaana. Varauduimme isommalla joukolla, koska kyseessä on melko iso eläin ja halusimme, että kerintä sujuu turvallisesti, käytetäänhän siinä terävää sähköistä leikkuukonetta. Hienosti se kuitenkin sujui! 


Koirillamme joita on noin 200 kesä sujui leppoisasti ja pentuja oli nyt paljon. Pennuista 16 kpl pääsee aloittamaan rekikoira uransa heti lokakuun alussa muiden koirien kanssa. Nuorimmat pennut - MARJApentue on niin nuori, että aloittavat sitten vasta lumilla, varmaankin uuden vuoden sesongin jälkeen. Huskyn pennuthan ovat aina ihania, mutta nämä "marjat" ovat aivan erityisiä; MUSTIKKA, PUOLUKKA, KAARNIKKA, HILLA, TYRNI, VADELMA ja MANSIKKA. TULVA-äitee on tehnyt hyvän kasvatustyön😀 -Mirja-



tiistai 10. toukokuuta 2016

Video viime talvelta

Tässä Lilin GoPro video viime talvelta! Safarin valmistelu, valjastusta ja 
pikku lasten ajelu   -Mirja-




lauantai 13. kesäkuuta 2015

Kuvia Rukan KOTIELÄINPIHALTA

.... Kuvia Rukan kotieläinpihalta ....


Linkki vie sinut Erä-Suden Facebook sivuille
Terkut, Mirja

tiistai 18. marraskuuta 2014

Tervetuloa uusi kausi!

Erä-Suden 17. talvi kausi on pyörähtänyt käyntiin! 

Niin se aika kuluu, 17 talvea tuntuu pitkältä ajalta,mutta nopeasti se on mennyt... Lunta saisi olla enemmän, mutta näillä mennään mitä on. Tällä hetkellä meillä on  2 km ja 10 km:n urat avoinna ajelijoille. Myös voidaan ajaa 4 km eli kaksi kertaa Pikku Kakkonen (terveiset Petelle, nimen keksijälle) eli jokainen asiakas ajaa oman kierroksen, toisen istuessa kyydissä. Asiakkaita on ollut jo lähes päivittäin pikku ryhmiä ja perheitä, mutta toden teolla kausi alkaa tuossa 15.12. Siihen asti oppaat ajavat asiakkaiden ohessa treeni lenkkinä ensin 10 km:ä ja toivottavasti pian myös 20 km.   -Mirja-



Eilen oppaat ajoivat 40 km ja sen lisäksi oli vielä muutama asiakas ajo. Vauhtiin pääsivät yhteensä siis 24 valjakkoa (on 144 koiraa). Kyyti on paikotellen vauhdikasta ja vaativaa. Yleensä yhdessä reessä istuu kyytiläinen auttelemassa, jos ongelmia tulee... Hänelle täytyy nostaa hattua, sen verran pomppuista kyyti on; Jenni- harjoittelija ja Ivan ovat uhrautuneet tähän tehtävään :) 
Oscar ja Pirkko koirien kanssa Rukalla
Rukalla toimivat safarioppaat ja rinneihmiset joilla tasapaino on kunnossa ovat tervetulleita auttamaan valjakoiden ajossa. Ajamme maanantaista perjantaihin yleensä klo 8 -15, mutta viikonloppuisin tehdään vain safarit ja huoltotyöt. Vapaaehtois työntekijät Oscar Ranskasta ja Rolf Sveitsistä ovat ahertaneet tarhalla huoltotöissä ja treeni ajossa innokkaasti. Taitaa olla molemmille Suomen talvi jo tähän mennessä ollut ihmeitä täynnä :)  Jenni on jo puolet harjoittelustaan suorittanut ja Anna vasta alkanut opetella perustöitä. 
Kotieläinpihan väki on myös löytänyt tiensä talvi paikoilleen. Ulos pihattoon jäivät TOPI-hevonen, LUCKY IV -poni sekä lampaat MÖRKÖ rouvineen. Hyvin tulevat juttuun keskenään. Sisällä tallissa ovat tietysti kaikki linnut, puput ja vuohet. Kalkkuna herra MATADOR on ottanut sisällä olon melko lunkisti eikä esiinny yhtä pontevasti sisällä kuin ulkona suojellessaan rouvaansa...  Usva ja Ellu vuohet kyllä tyytyvät sisällä oloonsa, vaikkeivat sitä varmaankaan oikein ymmärrä. Mielellään kyllä lähtevät remmilenkille... Älkää siis pelästykö jos näette oppaamme päivälenkillä vuohien kanssa :) Lypsämme Usvaa edelleen ja maidon tuotto on vähentynyt, mutta n. litra päivässä kuitenkin vielä heruu, joten pysymme kahvimaidoissa hyvin. Linnuista kaikki muut paitsi Kalkkuna rouva enää munii eli ylituotanto on nyt päättynyt.

ps. Yläpalkin kuva: olivathan nekin kerran pieniä HUPI & ILO...
Komea HALO ilmiö tarhan yllä


lauantai 1. marraskuuta 2014

Ykkös kohteet Kuusamossa

Ykkös kohteet Kuusamossa:
  
1. ERÄ-SUSI husky & kotieläinpiha !

      12 eri eläinlajia ja koiria yli 200 kpl Hyvä valinta :)
 
2. Oulankajoen melonta.
   
PARATIISI. Melonta Oulankajoella sopii kaikille
    eikä vaadi aiempaa melonta kokemusta.
    Et tule katumaan !
 
3. Oulangan kanjoni
    Pohjoisessa Kuusamon ja Sallan rajalla. Upeat
    näkymät rotkoon. Retkeen voi myös yhdistää
    melonnan Kiutakönkäälle
   
4. Juuma kosket, patikointi Jyrävälle tai PIENI
     KARHUN KIERROS tai koskenlasku pitkin
     Kitkajokea


5. Pyhävaara
    Meidän kylän vaara! Lyhyt patikointi, upeat
    näkymät joka ilman suuntaan

6. Karhu tarha
    Näe OIKEA KARHU Keron karhutarhalla.
    Paikalla myös ilves ja poroja

8. Valtavaara
    Melkoinen kapuaminen, mutta huipulla
    vaivannäkö palkitaan hienoilla maisemilla

9. Riistunturi
    Menee kyllä jo Posion puolelle, mutta on se
    verran hieno kohde, että kannattaa käydä
    katsomassa :)

Huom. Myönnetään että tämä on vain yksi mielipide ja varmasti meidän näköinen :)
            -Mirja-


maanantai 27. lokakuuta 2014

Erä-Suden Kotieläinpiha


...nyt ovat kalkkunatkin jo lämpimässä tallissa..

Lauantaina 25.10.14 satanut ihana puhdas lumi, jota tuli noin 10 cm, on nyt vain kurainen muisto. Emme siis vielä rekiajoon ryhtyneet. Lauantaina olisi kyllä jo pystynyt, mutta viikonlopun menemme vielä minimi työvoimalla eikä yhden-kahden valjakon ajo vie treenausta juurikaan eteenpäin, sillä ajossa meillä on 31 kuuden koiran valjakkoa.

Kotieläinpihan kesä meni mukavasti, tosin suuret asiakas määrät eivät vielä löytäneet perille, sillä myöhästyimme melkoisesti markkinoinissa eikä sana kiirinyt ihan kaikkien lomalaisten tietoon. Kävijöitä oli n. 1500 henkilöä. Mutta ensi kesänä taas uusilla kujeilla...Etupiha suljetaan kokonaan autoilta ja osa eläimistä pääsee tepastelemaan vapaasti pihalla. Talvellakin pääset tapaamaan koirien lisäksi mm. hevosia ja lampaita. Perheet ja muutaman henkilön porukat voivat vierailla myös tallilla, kunhan sopii ajan etukäteen.Tässä lopuksi vähän kesäisiä kuvamuistoja... Klikkaa kuvaa, niin saat sen suurempana ruutuun! -Mirja-

   

    

   

   
     
 
           

          

           

         

lauantai 13. syyskuuta 2014

Blogi löytyi

Nettiä selatessani löytyi yllättäen tämä vanha Erä-Suden BLOGI :)

 En edes enää muistanut sen olemassa oloa... Luin muutamia vanhoja kirjoituksia ja huomasin että toimet ovat samat vuodet vain muuttuu :)... Koiratarhojen jatkuvaa rakentamista ja korjausta, soran ajoa, koppien- ja valjaiden korjausta, kuraisen kärrykauden aloitusta ja kiihkeää LUMEN ODOTUSTA ja sitä riemua kun lumet taas tulee ja reet otetaan esille! ...ja saamme taas vihdoin ajavia asiakkaita, mikä on jo sinänsä riemullista sillä kassaankin pitäisi saada euroja, sillä tämän paletin pyöritys ei ihan ilmaista ole ;)

Ajattelin virittää uudestaan tämän blogin kirjoittamisen, mutta saa nähdä miten aika riittää ja tämän kanssa käy.... -Mirja-

lauantai 15. elokuuta 2009

Sysksyn tuntua ilmassa....

Elokuun illat alkavat hämärtyä jopa täällä yöttömän yön alueella. Yllä oleva kuva on otettu noin puol 11 ja kuuhan se siinä kumottaa komeasti ylätarhojen yllä. Totesin yllättäen, että koirien treenauskin alkaa jo häämöttää, kun tein uutta työvuorolistaa tänään.... uusiksi meni koko homma ja piti jo orientoitua siihen, ettei tarhakaan ole enää silloin auki vierailijoille. Mutta vielä tässä on 4 viikkoa aikaa tulla tutustumaan koiriin. Vierailijoita on riittänyt reilusti enemmän kuin viime kesänä ja ainakin suullinen palaute on ollut oikein mukavaa, harva nykyjään enää viitsii vieraskirjaan kirjoitella (edes sähköiseen =) Mutta pääsääntöisesti tuntuu siltä, että varsinkin aikuiset ovat olleet tosi yllättyneitä siitä, mitä kaikkea tähän hommaan kuuluu eikä se ole mitään pelkkää koirien silittelyä.... Pääosa kävijöistä on ollut suomalaisia, mutta koetanpa muistella mitkä muut maat ovat olleet edustettuina: Sveitsi, hollanti, englanti, venäjä, belgia, ruotsi, itävalta, taiwan, espanja, italia, kiina, australia, eesti, ranska, monaco, unkari, tsekki... onhan niitä muitakin kuin vain muistaisi kaikki =)
Suosituin tarha on tietysti ollut se missä ovat majailleet nuorimmat pennut eli tässä kuvassakin Hupin ja Suvin takana olevat pennut (s.14.4.09) Nehän eivät enää ole ihan mitään pieniä palleroita.... Harmokin muutti jo uuteen kotiin ja sai nimekseen muistaakseni Poju. Emän kanssa vielä ovat Moto ja Lilly. Ja hyvin pian nekin muuttavat jo isojen tarhoihin, sillä Taiskalle odotetaan pentuja syntyväksi tämän kuun lopussa ja pentutarha pitää saada ajoissa Taiskan käyttöön. Ehkä toinenkin pentupikkuinen saapuu meille, sillä meiltä pari vuotta sitten Elisalle muuttanut Sira (Jenkin pentu) astutettiin Miskalla ja siitähän syntyi muhkeat 11 pentua... varmaankin siitä meille liikenee yksi pikkuinen =)

Kiri-Miri (kuvassa) sai uuden paikan etupihalta ja on kovasti nauttinut, kun pääsee seuraamaan tarhan menoa aivan eturivin paikalta. Häntä ei ole yhtään häirinnyt ketjussa olo, kun saa niin kovasti huomiota ja on vielä Liinu-kissakin, mitä pitää vahdata ja välillä vähän antaa haukkamalla kyytiäkin. Paksu-Bertan (kissa myös) reviiri ei edes ulotu näin kauas ja viisastahan se niin onkin =) Tänä kesänä tarhalla on liikkunut myös kolmaskin kissa (musta-valkea), kovin kesyn tuntuinen, ei siis ole mikään villiintynyt otus. Iltaisin vierailee, saa tietty koirat huutamaan kovasti eikä välitä siitäkään, kun yritetaan ihmisvoimin sitä ajaa pois, sillä se kuitenkin tulee aina uudestaan vierailulle. Kovasti se on meidän Liinun näköinen ja välillä meinaa itsekin erehtyä, jos kaukaa sen näkee. Toivottavasti syksyn tullen löytää omaan kotiinsa...
Oma retkeily on jäänyt meillä vähäiseksi ajan puutteen vuoksi... muutamia retkiä on vaan tehty, iltaisin tietty ollaan ehditty vähän "Dnepriä ulkoiluttaa" ja kurvailtu sillä hiekkateillä ja vähän Rukan keskustassakin, Oulankajoella ollaan oltu jonkin verran kanoottien ja kajakkien kanssa ja kahvilan väki (Tapsa, Suvi, Kirsi ja Miia) sitäkin useammin. Ensi viikko kuluu meillä loman merkeissä Venäjällä, tosin supistuneella porukalla, sillä kaikki eivät onnistuneet saamaan viisumia =( Teemme kiertomatkan Salla- Louhi - Vienan Kemi- Solovetski - Kuusamo... tai ainakin jotain sinnepäin... Saa nähdä mistä itsemme löydämme! Koirat ovat sillä aikaa hyvissä käsissä, sillä heistä pitää hyvää huolta vakio porukkaan kuuluvat Tenho, Arvo ja Heidi.......

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Huskytarhan kuulumisia

Kesä kääntyy syksyä kohti, tosin välillä tuntuu, ettei mitään kesä ole vielä ollutkaan. Safaritalon maalausprojekti vaan venyy ja venyy säiden takia. Lili aloitti urakan jota Henkka on nyt jatkanut... toivotaan nyt vaan kuivia kelejä ja auringon paistetta.

Koirat ovat viettäneet hyvin ansaittua kesä-lomaansa ja pennut kasvavat nopeasti. Eilen siirsimme LUPUKSEN pennuista UMURIN ja AMAROKIN aikuisten tarhoihin ja itku on ollut sen mukaista... ETNA ja PREGO jäivät vielä emon hoiviin. PAPU ja HELLE ovat olleet keskenään tarhassa ja nekin pitäisi siirtää aikuisen valvovan silmän alle, mutta tilat alkaa loppua, syksyksi valmistuu uutta tarhaa 600 neliötä lisää, joten viimeistään silloin löytyy uusi paikka.
Huomaa hauska KYSELY >>>>
Tenhon, Juhan ja Arvon kesälomaillessa Heidi on painanut töitä koko kesän. Apunaan hänellä on ollut Elisa ja Katja sekä harjoittelijat Ami (Kennel-koulu) ja parhaillaan täällä oleva Anne Kitkala (eläintenhoitaja). Kuusamolaistuneen Ahomaan Urhon koirat (Bertta-Pipari-Susi-Luna) ovat kotiuneet tänne meille hyvin. Kesätöiden jälkeen Urho jatkaa meillä viikonloppu töitä opiskelun ohessa.

Lokakuussa aloittaa Erä-Suden LUONTOKAHVILA SUSI Kiutakönkäällä. Vapaana olevaan työpaikkaan on saapunut runsaasti hakemuksia. Valintaa on vaikeuttanut Sähköposti yhteytemme häiriöt. Jos lähetit hakemuksesi tuossa 10.08 tienoilla, se on ehkä kadonnut posteistamme. Valinta tapahtuu kuun lopussa. Heinäkuun 10. syntyi meille viisi suloista kaninpoikaa. Niistä on vielä yksi vapaana, luovuts tapahtuu noin 10.09.2008


VANHAT UUTISET:
http://www.erasusi.com/index%20vasen%20vanha.htm

.